perjantai 29. marraskuuta 2013

Operaatio Muumitalo

Ostin Tyypille täksi jouluksi muumihahmo-joulukalenterin ja hieman surkuttelin, kun meiltä puuttuu talo, johon kaikki kalenterista vuoron perään tuosahtavat hahmot voisi laittaa asustelemaan. Myynnissähän on useampaakin erilaista Muumitaloa, mutta päätin turvautua kvg-palveluun ja löysin keskustelun, jossa joku tiedusteli jonkun vuonna miekka ja kirves Mehukatti-törpöstä aikaansaaman Muumitalon ohjetta.

Sattumalta meillä oli juurikin tyhjentynyt Mehukatti-törppö. Tätä ohjett en mistään löytänyt, mutta tuumailin ettei se voi kovin vaikeaa olla. Leikkasin mattoveitsellä pois kahva-sivun ja pesin kannun huolellisesti. Mehukatti-tarran otin pois (on muuten kaksipuoleinen tarra) ja viiltelin neljälle ikkunalle kolot. Mattoveitsi uppoaa hyvin muoviin, kun vähän jaksaa nitkuttaa ja kun terä on kunnolla läpi, niin leikkautuu hienosti ja helposti.

Niin ja vuorasin talon sisäseinät dc-fixillä niin näyttäisi olevan talossa puuseinät.

Tiimarista etain tarkoitukseen sopivaa sinistä kreppi- tai silkkipaperia. Kumpaakaan ei ollut toivotussa värissä, joten päädyin ostamaan suht turkoosiin sävähtävää kartonkia. Myös punaista kartonkia kattoa varten ja ruskeaa ikkunanpokia varten. Tuo törpön muovipinta on haastava eikä askarteluliimalla (yleisliima) todellakaan saanut kartonkia tyydyttävällä tavalla kiinnitettyä. Tajusin tarvitsevani jotain taipuisampaa materiaalia ja niinpä Tiimarista lähti tänään mukaan tummansinistä satiininauhaa. Ja vaikka itse sanonkin, niin talon ulkopinta näyttää juuri siltä, kuin sen kuuluukin näyttää: siniseltä ja laudoitetulta.

Jatkan myöhemmin kuvien kera!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Uusi lamppu keittiöön. Ja niin no, joulujuttuja...

Ahkeroitiin viikonloppuna taas oikein urakalla ja saatiin eteiseen peilit ja ruokapöydän päälle uusi lamppu. Ja muutama uusi joulukoristekin löysi paikoilleen.

Lauantaina aamulla käytiin IKEAssa, mistä mukaan lähti 3 pkt (12 palaa) LOTS-palapeilejä, yläkerran kylpyhuoneeseen säilytyslokerot pesuaineille ja Tyypin vaipoille ja wipes-paketille, heräteostoksena 2 vieraspyyhettä, paristoja ja ruokapöydän päälle tosiaan uusi lamppu.

Kristaller / 59,95 euroa
 Nuo lamput haluan vaihtaa vielä sellaisiin kirkaslasisiin.

On alkanut hiukkasen ärsyttää yläkerran kylpyhuoneen peilikaappi. Se on joskus aikoinaan IKEAsta ostettu ja 10 cm liian syvä blokaten kylpyhuoneen seinässä kiinni olevan loisteputkivalaisimen. Aviokki soittelee huomenna huoltoyhtiöön ja tiedustelee, josko saataisiin sitä kautta tilattua ja asennutettua meille uusi ja toimivampi kaappi. Sellainen, jossa olisi kaksipuoleiset peiliovet. :) Kustannus tuskin voi olla mikään ihan älytön, toivottavasti huomenna jo ollaan viisaampia! 
 

 

Olen niin innoissani, kun meille mahtuu tänne kotiin joulukuusi! :) 
Mutta sitä odotellessa (aviokki käynee ostamassa sen aatonaaton iltana!) pikkujouluaikaan saa kuusen virkaa toimittaa tämä uskollinen pikkuinen kuusenkäppyräni. Joka tänä jouluna sai uuden "asukin" oksallensa. Lumiukkoja löytyi kaksin kappalein yhteishintaan 2 euroa Tiger-kaupasta. 




Pakko oli leikkiä Photoscape-ohjelmalla.
Olen niiiiiin iloinen tästä soittorasiasta!!


Pääsen tänä vuonna helpommalla Tyypin synttäreiden suhteen (joita siis juhlitaan ensi sunnuntaina), koska juhlia vietetään 1. joulukuuta, joten samalla kertaa voi viettää iloisesti joulun avajaisia! Ihana joulu. <3

perjantai 22. marraskuuta 2013

Porraskaiteet

Joulukuu alkaa ensi viikon sunnuntaina, miten ihanaa!
Olen niin pitkään haaveillut porraskaiteisiin led-valoista, etten jaksanut enää odottaa,vaan tänään ostin Prismasta Sirius-merkkiset led-valosarjat (40- ja 80-valoiset), jotka toimivat paristoilla ja joissa on ajastin. Valot ovat siis päällä 6 tuntia ja sitten pois päältä 18 tuntia. Sitten menevät taas automaattisesti päälle. :) Ja paristokotelon sai tosi nätisti piiloon kaiteen taakse. Johdon kanssa olisi pitänyt kikkailla.



 



Oletteko te aloitelleet jo joulukoristeiden laittelun vai onko vielä turhan aikaista?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Porrasaulaan väriä

Tyyppi oli yökylässä mummulassa perjantaista lauantaihin, joten ehdittiin eilen aamulla laittaa hieman yläkertaa kuntoon. Sain yks kaks yllättäen ajatuksen, että ne epäonniset taulut, joiden ripustusyrityksenä aviokki aikaansai 8 reikää porraskäytävän seinään, voisi ripustaa kuitenkin meidän yläkerran aulaan. Taulut muodostavat siis kolmen sarjan ja nyt ripustettiin ne siten, että ne ovat kaikki samalla tasoilla.

Sarjan oikeanpuoleisin.
Pahasti vielä sattuu tuo kellertävyys ovien muovikarmeista silmään.
Maalipintaa odotellessa... :)
Ovi ei oikeasti kellerrä, vaan kuva kellertää...
Kuten tästä kuvasta näkyy. :) Tässä taas kellertää
makuuhuoneen ovi. Aviokki vaihtoi porrasaulaan
lämpimän valoisan lampun, joten siitä tuo sävyero.

Tältä taulut näyttivät edellisessä kodissa, jolloin ne olivat keittiössä. 


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kirppislöytöjä ja Maatilan remontointi

Kävin viimeksi parisen viikkoa sitten äidin kanssa kiertelemässä kirppiksellä. Pyrimme tekemään sellaisen perusteellisen kirppistelyreissun kerran kuukaudessa ja aina käymään jollain uudella kirppiksellä. Tällä kertaa uutuus-kohteena oli Myyrmäen Hallin perinteinen kirppis, jossa oli melkoisesti väkeä jo heti klo 10, kun kirppis aukesi. Hallin omat parkkipaikat olivat tupaten täynnä ja viereisessä Energia(?)-hallissa järjestettiin samaan aikaan pienoismalli-messut, joten tämän hallin parkkipaikka oli suljettu klo 10 saakka, eli siihen saakka, kun messut aukesivat. Siispä maltettiin odotella, että messuparkkis aukesi ja saatiin parkkipaikka ihan vierestä.

Parhaita löytöjä Myyrmäen hallista olivat jouluinen soittorasia ja nämä retro-palikat, joita olen valehtelematta aktiivisesti etsinyt siitä saakka, kun sain tietää olevani raskaana.

Palikat 5 euroa
Olen päättänyt etsiä Tyypille joitain tiettyjä samoja leluja millä olen
itse leikkinyt muksuna. Palikoiden lisäksi Kinder-lelut (kilpparit, leijonat, hipot, krokotiilit...)
ovat tähän mennessä olleet sellaisia, jotka olen ehdottomasti halunnut kerätä.
Iloisena yllätyksenä kirppikseltä löytyi kauko-ohjattava Pluto-koira. Tyypillä oli tällainen jo aikaisemmin (ostin Jäähallin kirppikseltä keväällä), mutta siitä hajosi melko nopeasti tuo kauko-ohjain. Nyt tämä hauva odottelee käärimistä joululahjapakettiin.

Suussa oleva luu on oikeasti valkoinen. Hiukka kellertää tuo iPhonen-kameran asetus.
Hinta 10 euroa.
Mukaan tarttui myös kaksin kappalein Muumi-kirjoja Tyypille hintaan euron kappale. Vaatteita en jaksa Tyypille oikein näiltä perinteisiltä kirppiksiltä etsiä, niitä tulee enempi katsottua itsepalvelukirppiksiltä. Aviokille löytyi The Game Of Thrones-lautapeli, jonka äitini pääsee lahjoittamaan joululahjaksi aviokille, hinta päätä huimaavat 3 euroa.

Pikkubroidille löytyi hupilahja eurolla. Tämä on oikeasti hauska kirja, olen myös sattuman oikusta nähnyt
tästä tehdyn leffaversion. Äiti löysi broidille cokis-(mäckäri) keräilylaseja, joten pakettiin ehtii myös 6-päkki coca-colaa.
Kierrätyskeskus, joka vielä pari viikkoa sitten sijaitsi Matinkylässä (ja vietti eilen avajaisia Nihtisillassa) oli tällä kertaa paikka, josta tein iiiiiihanan löydön:

täyspitkä Espritin beige-toppatakki koossa 36.
Hinta 25 euroa.
Ei mitään käytön jälkiä.
Ostin vastikään itselleni Ellokselta uuden harmaan villakangas-takin, joten nyt on talvitakki-tarve turvattu parin vuoden ajaksi.

Tyypille löytyi koossa 98 cm HM:n sammarit sööteillä Mikki Hiiri-applikaatioilla.

Hinta 4 euroa.


Koossa 100 cm löytyi ohutvuorelliset ulkohousut.
Hinta 4 euroa.
Olen kovasti mieltynyt slipovereihin ja tämä ei 2 euron
hinnalla päätä huimannut.

Hinta 2 euroa. Aviokille isänpäivälahjaksi.
Aviokki saa aina jouluisin uusimman Remeksen lahjaksi, joten omalta kannaltani on helppoa ostaa aiemmin julkaistuja kirjoja isänpäivä- ja synttärilahjoiksi. Ja edullista. :) Yleensä kirppiksillä Remesten keskihinta pyörii 8-10 euron kieppeillä, joten tämä ja aiemmin ostamani Shokkiaalto, ovat olleet mukavia yllätyksiä! Shokkiaalto löytänee tiensä joulukuusen alle ja uusin Remes löytää pakettiin arvatenkin anopin toimesta.

Keräilen Tyypille sellaisia leluja, joilla olen itse leikkinyt muksuna. Tyypin suosikkileluihin kuuluu "Piippolan vaarin" maatila, eli isotädeiltäni lahjaksi saatu vuodelta 1967 peräisin oleva Fisher Price Family Farm, jolla olen itse leikkinyt monet monituiset kerrat.

Katon toiselle puolelle oli jämähtänyt himmeä setti liimaa vuodelta miekka ja kirves, mutta Tikkurilan
Maalipesulla sen sai jynssättyä puhtaaksi. 

Ja lopputulos:

Kun vasemman oven avaa, kuuluu ovesta Muuu-ääni. :)
Kyllä kelpaa tässä talossa Piippolan vaarin mummuineen ja eläimineen asustella.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Operaatio Porraskäytävä: Failed

Aviokki kävi tuossa ostamassa kittiä, jotta saataisiin kitattua porraskäytävän seinään aviokin aikaansaamat reiät ja kiinnitettyä viime viikolla kotiutunut tarra seinään.

Problem nr. 1: Aviokki oli ostanut tummanharmaata kittiä ja nyt on sitten porraskäytävän seinässä tummanharmaita kitattuja kohtia.

Että sillai... Olisi tietysti voinut olla hyödyllistä, että aviokki olisi tarkistanut
minkä väristä kitti on.
Problem nr. 2: julisteen korkeus on 61 cm ja leveys 182 cm. Lainattiin naapurilta tikkaat, jotka saatiin viritettyä tukevasti paikoilleen, MUTTA oltaisiin tarvittu kyllä koko seinän levyinen kiipeilyalusta, jotta juliste olisi saatu sille korkeudelle, että nuo harmaat kohdat olisi saatu peittoon.


Problem nr. 3: vaikka juliste on mattapintainen, niin nuo harmaat kittijäljethän näkyvät sieltä läpi.


Siispä käärittiin juliste takaisin rullalle, onneksi taustapaperin sai paikoilleen ja päädyimme rullaamaan julisteen makuuhuoneen seinään sängyn taakse. Sopii kuin nakutettu meidän vaaleansiniseen makuuhuoneeseen:

Tarra näyttää ehkä kuvakulmasta johtuen olevan vinossa, mutta on mitattu
vatupassin kera suoraksi.
Pahoittelen viimeisen kuvan rakeista laatua. Täytyy jatkossa napsia kuvat järkkärillä.

Niinpä sitten porraskäytävä täytyy maalata, hip hurraa, jatkovarsi käyttöön ja portaat suojaan, maalarinvalkoista pintaan ja toivo siitä ettei (maalarin)valkoinen uusi pinta ole eri sävyinen valkoinen, kuin entinen ja yksi kerros toivottavasti riittää.